| Kansalaisuus
1.6.2003
voimaanastunut kansalaisuuslaki
Merkittävin muutos kansalaisuuslaissa on monikansalaisuuden
(kaksoiskansalaisuuden) nykyistä laajempi hyväksyminen.Suomalainen
ei enää menetä Suomen kansalaisuutta
saadessaan toisen maan kansalaisuuden. Myöskään
ulkomaalaisen, joka saa Suomen kansalaisuuden, ei enää
tarvitse luopua aikaisemmasta kansalaisuudestaan.
www.uvi.fi
Kansalaisuuslaki - www.finlex.fi
Monikansalaisuuteen
vaikuttaa toisen kansalaisuusvaltion lainsäädäntö
Toisen valtion lainsäädäntö vaikuttaa
siihen, voiko henkilöllä olla nykyisen kansalaisuutensa
lisäksi toinen kansalaisuus. Suomalainen voi pitää
Suomen kansalaisuuden, jos monikansalaisuus hyväksytään
siinä valtiossa, jonka kansalaisuuden hän
saa.
Samoin ulkomaalainen voi säilyttää aikaisemman
kansalaisuutensa, jos hänen nykyisen kansalaisuusvaltionsa
lainsäädäntö ei aseta estettä
sille, että hän saa myös Suomen kansalaisuuden.
Jotta henkilö ei tahtomattaan menettäisi nykyistä
kansalaisuuttaan, on syytä selvittää
etukäteen toisen valtion lainsäädännön
suhtautuminen monikansalaisuuteen.
Ranskan lain mukaan Ranskan kansalaisuutta ei menetä,
mikäli saa jonkin toisen valtion kansalaisuuden.
Suomen
kansalaisuuden takaisinsaaminen
Entinen Suomen kansalainen, entisen Suomen kansalaisen
jälkeläinen sekä tietyin edellytyksin
heidän alaikäiset lapsensa voivat saada menettämänsä
kansalaisuuden takaisin ilmoitusmenettelyllä uuden
lain tultua voimaan. Ulkomaalaisvirasto antaa asiassa
päätöksen. Ilmoituksen tekemiseen on
aikaa viisi vuotta lain voimaantulosta, 31.5.2008 asti.
Ranskassa asuva voi jättää ilmoituksen
henkilökohtaisesti tai postitse Suomen Pariisin
suurlähetystön konsuliasiainosastolle. Ranskassa
asuva ei voi jättää ilmoitusta Suomessa.
Ilmoituksen
tekeminen
Ulkomaalaisviraston kotisivuilla on ilmoitusmenettelyssä
tarvittavia lomakkeita ja tarkempaa tietoa menettelystä.
Lomakkeista käy selville, mitä asiakirjoja
tulee liittää mukaan.
Käsittelymaksu
Sisäasiainministeriö on muuttanut Ulkomaalaisviraston
maksullisista suoritteista annettua asetusta. 1.1.2005
alkaen kansalaisuusilmoitusmaksu alenee 240 euroon (entinen
maksu 300 euroa). Alaikäisen hakijan (alle 18-vuotiaat)
ja v. 1939-1945 Pohjoismaissa olleen ns. sotalapsen ilmoitusmaksu
on 100 euroa.
|